Tosiaankin, kaikki on alkanut mennä jo paremmin. Syömingit sujuu ja kakkiminenkin on (toivottavasti) siirtynyt nyt ulkosalle. Meillähän oli pari paskaista aamua, aivan rehellisesti sanottuna. Neiti on vilkas ja vetää täysillä häntä heiluen (joskus jopa niinkin kovaa että lentää itse nurin). Ja vaikka ulkona onkin surkea kurakeli, sekään ei menoa haittaa! Rapa ryöpyten kipitetään töpöjaloilla ja ollaan kuin mitkäkin muta-moosekset kun päästään kotiin. Kaikki matot on tunnollisesti koristeltu joko pienillä mutasilla tassunjäljillä tai sitten kusiläikin. Eipähän jää kenellekään epäselväksi että meillä on hauvavauva!

Tietenkin, meillä uusilla vanhemmilla on turhautumisemmekin. Aina ei ehkä huvittaisi lähteä ulos uhmaamaan sadetta ja kuraa, mutta minkäs teet. Tai sitten suoraan sanottuna potuttaa kun joutuu kuurata niitä kakkikikkareita matoilta. Tulee ehkä useammin kuin vain kerran mieleen kuinka helppoa se elämä oli ennen koiraa... mutta sitten taas toisaalta, ei Nita-kullasta kyllä pysty luopumaankaan. Varasti rontti meidän molempien sydämet! :) <3

Ja vielä (koska sitä jo mummi onkin ehtinyt hartaasti toivoa) uusi kuva mussukastamme:

1279694.jpg
Veikeä luunmutustaja